Ajankohtaista

Etusivu » Ajankohtaista

Hyvinvointia lisäävä piha maisemasuunnittelun avulla


16.02.2021

 

Mitä on pihapiirin maisemasuunnittelu?

 

Pihapiirin suunnittelu yhdistää tunteen ja taiteen. Hyvin toimivalla pihapiirillä on tärkeä rooli ympäristön viihtyisyydelle. Houkutteleva maisemointi vaatii kuitenkin muutakin kuin kauniin nurmikon. Pihapiirin suunnittelussa on useita näkökulmia, jotka on hyvä ottaa huomioon.

 

Hyvin toimivassa pihassa on otettava huomioon kiinteistön tyyli, koko sekä pihan liittyminen ympäristöön. Oikealla suunnittelulla voidaan hyödyntää jo olemassa olevat maastonmuodot osaksi kokonaisuutta. Suunnittelussa huomioidaan pihaan tulevan valon määrä ja kuinka valoa hyödynnetään parhaiten pihan toiminnot, istutukset, pensaat ja puut huomioiden. Hyvin toimivassa pihassa on eri toiminnoille omat alueensa ja eri tiloja yksityisyyteen sekä yhteisöllisyyteen. Hyvä piha liittyy saumattomasti rakennukseen. 

 

Hyvän suunnittelun lopputuloksena saadaan kaunis ja toimiva piha, joka huomioi käyttäjäkuntansa. Suunnittelun lähtökohtana pidetään käyttäjäkunnan tarpeita ja sitä, millainen käyttäjäkunta rakennuksessa tai alueella asuu. Vihersuunnittelun tulee ottaa huomioon kasvien kasvuvaateet ja kestävyys. Istutusalueiden oikea sijainti ja niiden kukinta-ajat, lehtimuodot, -värit ja tuoksut luovat pihan tunnelman vaihtuvina vuodenaikoina. 

 

Pihapiirin suunnitteluun kannattaa panostaa ja on suositeltavaa käyttää asiantuntijan apua sekä kokemusta, jotta kokonaisuus on toimiva. Suunnittelu on yksilöllistä ja jokainen piha on ainutlaatuinen. Suunnittelun aloittaminen varhaisessa vaiheessa mahdollistaa sen, että yksilölliset ja yhteiset tarpeet sekä toiveet otetaan huomioon, jolloin pihasta saadaan mahdollisimman toimiva. Muuntojoustavuus tulee ottaa huomioon suunnittelussa, jotta mahdolliset muuttuvat tarpeet voidaan huomioida tulevaisuudessa. Myös kasvillisuus muuttaa pihan luonnetta ja ulkonäköä kasvaessaan. Esimerkiksi puiden latvustot vievät täysikasvuisena paljon suuremman tilan, kuin voisi istuttaessa kuvitella.  

 

 

Miksi pihapiirin suunnittelu on tärkeää?

 

Onnistuneella pihapiirin suunnittelulla on monia myönteisiä vaikutuksia. Mihin kaikkeen suunnittelu vaikuttaa?

 

Kokonaisuus 

Kokonaisuutena hyvin suunniteltu piha aktivoi ja houkuttelee asukkaita ulos. Viihtyisällä pihalla viihdytään yhdessä, joka lisää ihmisten välisiä kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä. Kokonaisuutena suunniteltu piha on myös hyvä keino nostaa kiinteistön arvoa ja tasoa.

 

Toimivuus

Toimiva piha vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Toimivassa pihassa on huomioitu käyttäjien tarpeet, mikä luo turvallisuuden tunnetta ja palvelee käyttäjiä. Pihasta löytyy monia erilaisia toimintoja, oleskelualueita, leikkipaikkoja, rauhoittumiselle pyhitettyjä nurkkauksia ja leikille varattuja temmellyskenttiä. Huomioon otetaan myös viranomaisten vaatimat turvallisuuteen liittyvät yksityiskohdat. Hyvin suunniteltu piha huomioi myös kunnossapidon tarpeet, näin ollen sen huoltokustannukset ovat usein edullisemmat.

 

Käyttäjien hyvinvointi

Esteettisesti miellyttävissä ja kulttuurillisesti merkityksellisissä maisemissa eläminen lisää tunnettamme hyvinvoinnista. Vehreä piha tekee pihasta houkuttelevamman, se auttaa olemaan yhteydessä luontoon, luo alueen rentoutumiseen ja miellyttävämmän oleskelun pihalla. Jo pelkästään yhteydellä ja mahdollisuudella olla luonnon läheisyydessä on tutkitusti useita terveysvaikutuksia.  

 

Visuaalisuus

Pihapiirin maisemointi, kasvillisuus ja arkkitehtoninen integrointi muuhun rakennettuun ympäristöön sitoo ulkotilat luonnolliseksi osaksi ympäristöä ja pehmentää ulko- ja sisätilojen välisiä rajoja. Lisäksi esimerkiksi kaupungin vilinässä voidaan tuoda luonto asuinympäristön lähelle ja näin ollen laajentaa sekä monipuolistaa elinympäristöä. Uniikit yksityiskohdat, erilaiset muodot, värit, tuoksut ja valaistus aikaansaavat pihapiirin, joka on samalla luonteva jatke rakennuksen sisätiloille, mutta silti täynnä luonnetta.

 
Ekologisuus

Kokonaisvaltaisesti suunniteltu piha on myös ekologinen. Ekologisessa pihassa kalusteet ja varusteet on valittu hiilijalanjälkeä seuraten. Oletko miettinyt, miten hoituvat hulevedet, tai mitä tarkoittaa pihojen mikroilmasto? Asiantuntijat ovat olemassa sitä varten, että he tietävät, miten piha tulee suunnitella myös kestävän kehityksen näkökulmasta.

 

Miten ammattilainen voi auttaa pihapiirin suunnittelussa? 

 

Ammattilaisella on näkemys ja ymmärrys siitä, mitä kaikkea tulee huomioida toimivan ja hyvinvointia lisäävän pihan suunnittelussa.

 

Pihasuunnittelu aloitetaan tilanteen kartoittamisella, jolloin määritetään toiveet, tarpeet, aikataulu ja budjetti sekä tulevaisuuden suunnitelmat. Kustannuksiin vaikuttaa esimerkiksi se, voidaanko käyttää jo olemassa olevia maamassoja eli valmiita pihasta löytyviä materiaaleja. Asiantuntija osaa valita oikeat materiaalit ja valaistuksen sekä ottaa huomioon kasvien kasvuolosuhteet ja ympäristöystävällisyyden. Hyvä suunnittelu takaa harmonisen ja pitkäikäisen lopputuloksen, joka kestää, on helppohoitoinen, mutta on myös muokattavissa muuttuvien tarpeiden mukaan. 

 

Meille on sydämen asia, että voimme vastata toiveisiin ja valvomme tarkasti niiden täyttymistä. Pihapiiriä kannattaa aina katsoa osana suurempaa kokonaisuutta, sillä sitä se parhaimmillaan on. Sen vuoksi esimerkiksi arkkitehtisuunnittelu ja pihasuunnittelu on kannattavaa hankkia samalta toimijalta saumattoman yhteistyön takaamiseksi. 

 

Tarvitsetko apua taloyhtiön tai suurempien rakennusten pihapiirin suunnitteluun? Asiantuntijamme vastaavat mielellään kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin!

 


 

Marjo Airamo  

marjo.airamo@arkkitehtipalvelu.fi 

+358 (0)40 5392 112

 

 

Terhi Kupila 

terhi.kupila@arkkitehtipalvelu.fi 

+358 (0)44 755 5222 

 


 

Kristian Telaranta  

kristian.telaranta@arkkitehtipalvelu.fi 

+358 (0)44 755 5444 

 

 


Takaisin

MEIDÄT TAVOITAT

etunimi.sukunimi(at)arkkitehtipalvelu.fi

 

Jyväskylä

 

Keskussairaalantie 2

40600 JYVÄSKYLÄ

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5500

Y-tunnus: 2254286-3

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-17

(asiakaspaikoitus piha-alueella)

 

Yhteystiedot ›

Lahti

 

Askonkatu 2

15100 Lahti

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5509

Toimisto avoinna: arkisin klo 7-16

 

Yhteystiedot ›

Kuopio

 

Puutarhakatu 9

70300 Kuopio

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5508

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Helsinki

 

Malminkatu 16

00100 Helsinki

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5507

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

 

Tampere

 

Kelloportinkatu 1 E

33100 Tampere

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5513

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Oulu

 

Kiviharjunlenkki 1 C

90220 OULU

 

Puhelin: +358 (0)44 755 0891

Toimisto avoinna: arkisin 8 – 16

 

Yhteystiedot ›

Tietosuojaseloste › 

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä