Ajankohtaista

Etusivu » Ajankohtaista

Arkkitehtipalvelun suunnittelukohde Virkkulankylä keräsi kesän asuntomessuilla kiitosta!


18.09.2019

Asuntomessut päättyivät Kouvolassa elokuussa. Virkkulankylä ja sen uudenlainen ajatus asumisesta sai kävijöiltä runsaasti positiivista ja innostunutta palautetta. Kohteen arkkitehtuurin suunnitellut Pasi Widgren kuvailee Virkkulankylää seuraavasti:

 

" Pioneeripuiston Paja-aukion ympärille kiertyvää Virkkulankylää oli hienoa lähteä hahmottelemaan! Tutustuminen alueen karttamateriaaliin muodosti välittömästi käsityksen alueen luontoarvoista historiallisen kerroksellisuuden ohella.

 

Konseptissa kaunista on aktiivisen elämäntavan suosiminen, jossa sosiaaliset suhteet ja yhdessä tekeminen on tärkeitä. Kouvolan Virkkulankylässä yhteisöllisyyden käsitettä toteutetaan asukkaiden muodostaman lähiyhteisön, lähipalveluiden ja Korian Pioneeripuiston alueen asuinympäristön puitteissa.

 

Tilat muotoutuivat suunnittelun edetessä tarkoituksenmukaisiksi ja harkituiksi. Kylän asukkaat saavat tavanomaista laajemmat kodit, joita asuntojen neliömetrit ja seinät eivät rajaa, sillä henkilökohtainen tila laajenee ja skaalautuu yhdistyen eri mittakaavoihin."

 

Virkkulankylään on muuttanut messujen jälkeen uusia asukkaita ja Widgren haluaa palata suunnittelukohteeseen kuulemaan, miten arki on lähtenyt rullaamaan? Kuulemme Virkkulankylästä siis varmasti vielä!

 

Virkkulankylä muodostuu kahdeksasta neljän huoneiston talosta ja kylätalosta, jossa on mahdollisuus monipuoliseen yhteistoimintaan. 

 

 


Takaisin

MEIDÄT TAVOITAT

etunimi.sukunimi(at)arkkitehtipalvelu.fi

 

Jyväskylä

 

Keskussairaalantie 2

40600 JYVÄSKYLÄ

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5500

Y-tunnus: 2254286-3

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-17

(asiakaspaikoitus piha-alueella)

 

Yhteystiedot ›

Lahti

 

Askonkatu 2

15100 Lahti

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5509

Toimisto avoinna: arkisin klo 7-16

 

Yhteystiedot ›

Kuopio

 

Sepänkatu 9

70100 Kuopio

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5508

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Helsinki

 

KAMPPI

Malminkatu 30

00100 Helsinki

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5507

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

 

RUOHOLAHTI

HTC Santa Maria

Tammasaarenkatu 5

00180 HELSINKI

 

Puhelin: +358 (0)400 546 097

Toimisto avoinna: arkisin 8 – 16

 

Yhteystiedot ›

Tampere

 

Kelloportinkatu 1 E

33100 Tampere

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5513

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä