Ajankohtaista

Etusivu » Ajankohtaista

Arkkitehtipalvelun Tero Wéman on Laukaaseen valmistuvan ekokoulun pääsuunnittelija


06.06.2018

Tero Wéman on toiminut pääsuunnittelijana useassa koulukohteessa, joista viimeisin on Laukaaseen keväällä  2018 valmistuva Ekokoulu 

 

Ekokoulukonsepti on innovatiivinen rakennushanke, jossa yhdistyvät terve ja pitkäikäinen rakennus, kestävästi tuotettu energiahuolto, lähiruoka ja modernin pedagogian vaatimat tilaratkaisut. Kolme kyläkoulua yhdistävä noin sadalle oppilaalle mitoitettu koulurakennus toteutetaan massiivipuusta CLT-tekniikalla. Perinteisten luokkahuoneiden sijaan koulun suunnittelussa on painotettu uuden opetussuunnitelman hengessä aiempaa enemmän avoimia, yhteisiä ja monimuotoisia oppimisympäristöjä.

 

Joustava ja monistettava rakenne 

 

Modernin koulurakennuksen runko rakentuu kotimaisista ristiin liimatuista massiivipuuelementeistä. Myös vesikatto- ja yläpohjarakenteet ovat puuta, samoin ulkovuoraus. –Suunnittelisin puusta mielelläni enemmänkin, mutta suomalaisessa ammattirakentamisessa käytetään puuta vielä varovasti, sanoo Tero Wéman Rakennus jakautuu kolmeen lohkoon, joista yhteen sijoittuu koulu – ja päiväkotitoiminta, toiseen liikuntasali, teknisen työn – ja kuvaamataidon luokka ja kolmanteen hallinto, keittiö ja tekniset tilat. Moduuleja on mahdollista tarpeen mukaan muokata tai laajentaa helposti ja turvallisesti. – Modulaarisen rakenteen ideana oli luoda konsepti, joka on sovellettavissa useisiin muihin kohteisiin Suomessa ja kenties myös ulkomailla, Wéman kertoo.

 

Kansallisomaisuus käyttöön

–Omaan ideologiaani on aina kuulunut se, että suunnittelen rakennukset yhteistyössä käyttäjien kanssa, Wéman kertoo. Ekokoulun suunnitteluun pääsi vaikuttamaan koko koulun ja päiväkodin henkilökunta, lapset vanhempineen, sekä kuntapäättäjät ja kyläläiset. –Meillä on valtavasti kansallisomaisuutta, erilaisia tiloja, joiden ovet ovat iltaisin kiinni. Koulujen pieni käyttöaste on resurssien tuhlausta, Wéman harmittelee.Ekokoulussa on muutakin ympäristöystävällistä kuin vain itse rakennus. Koulukuljetukset on määrä ajaa biokaasuautoilla, ja lounaaksi lapsille tarjoillaan pääasiassa lähiruokaa. Lisäksi rakennus lämpiää kotimaisella uusiutuvalla bioenergialla, ja sähkö tuotetaan osin aurinkopaneeleilla.  Myös koulun käyttöastetta on pyritty nostamaan.

 

Ekokoulun ovet onkin tarkoitus avata harrastustoiminnalle ja kyläläisten yhteisille tapahtumille. Koulu on määrä ottaa käyttöön syksyllä 2018. – Erityisesti julkisessa rakentamisessa pitäisi nykyistä rohkeammin kokeilla erilaisia asioita. Allekirjoitan myös sen ajatuksen, että Suomi pidetään asuttuna, Wéman sanoo.

 

Ensimmäiset oppilaat aloittavat koulussa elokuussa. Lue lisää Laukaan Ekokoulun omasta

blogista: http://ekokoululaukaa.blogspot.fi/

  

 

 

 

 

 


Takaisin

MEIDÄT TAVOITAT

etunimi.sukunimi(at)arkkitehtipalvelu.fi

 

Jyväskylä

 

Keskussairaalantie 2

40600 JYVÄSKYLÄ

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5500

Y-tunnus: 2254286-3

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-17

(asiakaspaikoitus piha-alueella)

 

Yhteystiedot ›

Lahti

 

Askonkatu 2

15100 Lahti

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5509

Toimisto avoinna: arkisin klo 7-16

 

Yhteystiedot ›

Kuopio

 

Sepänkatu 9

70100 Kuopio

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5508

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Helsinki

 

Malminkatu 30

00100 Helsinki

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5507

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Tampere

 

Kelloportinkatu 1 E

33100 Tampere

 

Puhelin: +358 (0)50 3624 970

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä