Ajankohtaista

Etusivu » Ajankohtaista

Arkkitehtipalvelulla tiedetään, että hyvinvointi synnyttää positiivisen lumipalloefektin


29.08.2019

Vuonna 2009 perustetussa Arkkitehtipalvelussa työhyvinvointi on otettu aina tosissaan. Taustalla ovat perustajaosakkaiden, Tero Wémanin, Tommi Luukkosen, Jaska Lauttalan ja Jukka Hiltusen ajatus siitä, että menestyksen tekevät hyvinvoivat ja työstään nauttivat ihmiset. Hyvinvointi synnyttää positiivisen lumipalloefektin, joka näkyy parhaiden osaajien rekrytointeina, laadukkaana työnä, tyytyväisinä ja sitoutuneina asiakassuhteina ja sitä kautta myös taloudellisena hyvinvointina.

– Lähdimme rakentamaan oman yrityksen työympäristöä poissulkemalla ensin kaiken sen, mitä emme ainakaan halunneet. Sitten mietimme, millaisessa ympäristössä ja ilmapiirissä itse parhaiten viihtyisimme, Arkkitehtipalvelun hallituksen puheenjohtaja Tero Wéman sanoo.

Kuvassa arkkitehtipalvelun toimitusjohtaja Juha Pakarinen, Jukka Turtiainen, Ulla Saarinen, Arkkitehtipalvelun strategiajohtaja Tommi Luukkonen, hallituksen puheenjohtaja Tero Wéman ja osakas Jaska Lauttala. Kuvasta puuttuu osakas Jukka Hiltunen

Hyvinvointi ei synny päälle liimaten

Arkkitehtipalvelu on satsannut työhyvinvointiin monin tavoin. Yrityksellä on henkilöstöstrategia, joka ohjaa toimintaa. Henkilöstölle on tarjolla työsuhdepolkupyörät, yhteiset aamiaiset, liikunta- ja hyvinvointipalveluja sekä virkistystapahtumia. Kaikki tämä on tärkeää ja kuuluu moderniin työelämään, mutta työnteon perusasioiden tulee olla ensisijaisesti kunnossa, jotta ihmiset voivat hyvin.

 

– Kaikki lähtee siitä, että suunta ja tavoitteet ovat selkeitä, ja talous on kunnossa – näin henkilöstöllä on vakaa ja turvallinen olo. Työn mielekkyys ja urakehityksen mahdollisuudet omassa yrityksessä, avoin viestintä, työn ja vapaa-ajan tasapaino, ergonomia sekä esimerkiksi palkkojen oikeudenmukaisuus kuuluvat myös työhyvinvoinnin kivijalkaan, Wéman sanoo.

 

Myös pitkän uran arkkitehtina ja oman toimistonsa vetäjänä tehnyt Jukka Turtiainen on aina halunnut huolehtia henkilöstönsä jaksamisesta ja työnteon mahdollisuuksista parhaansa mukaan. Nyt kun Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy siirtyy yrityskaupalla Arkkitehtipalvelulle, myös kaksi yhteisöä yhdistyy. 

 

– Kun yrityskulttuurit ovat lähtökohtaisesti samankaltaiset, sen kehittämiselle yhtenäiseksi ja vieläkin paremmaksi on hyvät edellytykset, hän sanoo.

 

Kuvassa Arkkitehtipalvelun toimitusjohtaja Juha Pakarinen, Jukka Turtiainen, Jukka Turtiainen OY:n yhtiökumppani Ulla Saarinen, Arkkitehtipalvelun osakkaat Tommi Luukkonen, Tero Wèman ja Jaska Lauttala. Kuvasta puuttuu osakas Jukka Hiltunen. 

 

Moderni arkkitehti on tiimipelaaja

 

Turtiainen kuvaa arkkitehdin työtä luovaksi, mutta myös tarkkuutta ja järjestelmällisyyttä vaativaksi. Myös sosiaaliset taidot sekä kyky delegoida ja toimia erilaisten ammattiryhmien kanssa on yhä tärkeämpää. Työ vaatii lisäksi pitkäjänteisyyttä, sillä projektit ovat usein kestoltaan 3–5 vuoden mittaisia. 

 

– Maailma on muuttunut hektiseksi ja lyhytjänteiseksi. Vuosi on monelle nuorelle pitkä aika. Mielestäni arkkitehdin tulisi kuitenkin käydä ainakin kerran koko hankeprosessi läpi alusta loppuun asti, jotta osaaminen monipuolistuu ja ammattitaito saa syvyyttä. Johdon ja esimiesten tulisi antaa tukea pitkäjänteiseen työskentelyyn, Turtiainen sanoo. 

 

Ennen puhuttiin “sankariarkkitehdeista”, jotka tekivät työtään hyvin itsenäisesti. Tänä päivänä työtä tehdään paljon monialaisissa tiimeissä. Suurissa hankkeissa vaaditaan paljon erityisosaamista ja tiimin työskentely rikastuu, kun mukana on erilaisia henkilöitä. Uudenlainen toimintaympäristö vaatii myös johtamiselta paljon. 

 

 – Mielestäni Arkkitehtipalvelu on onnistunut todella hyvin yrityksen rakenteen ja johtamisen kehittämisessä. Vaikka yrityksen koko ja henkilöstömäärä kasvaa, arjen työskentely tapahtuu pienissä tiimeissä, Turtiainen sanoo. 

 

Toimintamalli taipuu laajoihin hankkeisiin

Arkkitehtipalvelulla monialaisissa tiimeissä työskentelee arkkitehtien lisäksi esimerkiksi sisustusarkkitehteja, visualisoijia, VR-sisällöntuottajia ja tietomallikoordinaattoreita sekä ohjelmistokehittäjiä, jonka tehtävänä on tukea kehittää digitaalisia palveluja laajasti. 

 

Yhtiön toiminnan prosesseja on jo pitkään kehitetty siten, että asioipa tilaaja Jyväskylän, Helsingin, Kuopion, Lahden tai Tampereen toimiston kanssa, palvelun sisältö ja laatu ovat samanlaisia.

 

 – Tämä on meille hyvin tärkeää, sillä näin voimme taata laajoihinkin hankkeisiin riittävät resurssit ja palvelut. Eri yksiköiden henkilöt työskentelevät tiimeissä joustavasti, jolloin paikallistuntemusta ja erityisosaamista saadaan mukaan projektiin, Wéman kuvailee.    


Takaisin

MEIDÄT TAVOITAT

etunimi.sukunimi(at)arkkitehtipalvelu.fi

 

Jyväskylä

 

Keskussairaalantie 2

40600 JYVÄSKYLÄ

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5500

Y-tunnus: 2254286-3

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-17

(asiakaspaikoitus piha-alueella)

 

Yhteystiedot ›

Lahti

 

Askonkatu 2

15100 Lahti

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5509

Toimisto avoinna: arkisin klo 7-16

 

Yhteystiedot ›

Kuopio

 

Sepänkatu 9

70100 Kuopio

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5508

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Helsinki

 

KAMPPI

Malminkatu 30

00100 Helsinki

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5507

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

 

RUOHOLAHTI

HTC Santa Maria

Tammasaarenkatu 5

00180 HELSINKI

 

Puhelin: +358 (0)400 546 097

Toimisto avoinna: arkisin 8 – 16

 

Yhteystiedot ›

Tampere

 

Kelloportinkatu 1 E

33100 Tampere

 

Puhelin: +358 (0)44 755 5513

Toimisto avoinna: arkisin klo 8-16

 

Yhteystiedot ›

Tietosuojaseloste › 

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä